Mustia silmiä ja purppuroita vöitä

 Seminaaria ja puntinvääntöä

Paimion Action Sport Centerillä Heilimön seminaaripäivän osallistujia. Parilla miehellä ihka uusi juuri myönnetty vyö. Kuva:Tommi Putro & Petri Blomqvist

Ja taas kuluu viikko niin, ettei huomaakaan. On ollut muutama esitys, pari hylättyä työkeikkahakemusta ja runsaasti treeniä. Lisäksi kehonkoostumusmittaus mihin pääsin kaverin siivellä ilmaiseksi, Sauli Heilimön seminaari sekä pari positiivisen oloista punttitreeniä.

Lähiaikoina ovat keskittyneet treenit lukkopainiin, ensi sunnuntaina näet on no-gi SM-kisat. Eli BJJ:tä ilman pukua, pienin sääntöeroin siis sama laji kuin lukkopaini. Lisäksi kuun lopussa olisi ADCC:n amatöörien SM-kisat. Samoilla säädöillä sinne ajattelin mennä myös.

Painin lisäksi on alettu kesän penkkipunneruskisoihin maltilla valmistua. Painot kohtuullisia, treenit painin ehdoilla ja jumia vältellen. Mutta tekniikkaa ajetaan jo sisään ja perusvoimaa rakennetaan, sekä nopeusvoimaa. Kaksi kertaa viikossa punttia, ei enempää. Ja punnertavia 1 liike per treeni. Kerran kevyt, kerran nopeus, kerran perusvoima ja kerran apuliike. Eli 2 viikkoon tulee tasan kerran perusvoimaa ja kerran nopeutta, siinä kova punnertelu. Ja tosiaan, yksi liike vain, ei enempää. Kuulostaa hyödyttömältä, mutta katsotaan. Kevään painien jälkeen jää joitain viikkoja kun kamppailu taka-alalla ja tosissaan punttia. Uskon, että moni yllättyy mihin kuntoon siinä ajassa pääsee. Tai sitten ei pääse ja yllätän vain itseni!

Sami Sibakov ja Sauli Heilimö painin tuoksinassa

Treenit ovat kulkeneet kohtuullisen hyvin, pari viimeistä painikertaa tosin takkuisempaa... Tänään viimeinen  kova jumppa sensei Sibakovin ohjaamana oli tervetullutta vaihtelua. Erimittaiset sparrit ja pikku tehojen irtiotot tekivät hyvää. Jos kisoissakin olisi sama "sata lasissa"-mentaliteetti. Omassa sarjassa on neljä miestä, eli vain pari matsia edessä. Ensimmäinen vastus on nuorehko Forssalainen kaveri. Siitä toivottavasti kultamatsiin. Ja avoimiin lienee paikallaan osallistua myös jos saa mitalin ja oikeutuksen. Mahdollisimman monta ottelua aina koetan saada kun kisoihin menee. Se ei ole aina niin sanottua superraskaassa sarjassa, että vatuksia kovin montaa edes SM-kisoissa.


Viime vkl oli siis sensei Heilimö pitämässä meille kuritusta. Toinen tunti ilman pukua ja toinen puvulla. Molemmissa drillejä, tekniikkaa ja lopuksi sparria. Ihan antoisia treenejä, ja pari asiaa jäi takataskuunkin!

Ohessa muutama kuva leiriltä, kiitokset kuvista ansaitsevat Tommi Putro & Petri Blomqvist

Iloisimmat hetket leirillä koettiin ihan lopuksi, kun kaksi taistelijaa saivat hyvin ansaitut korkeammat vyöarvot!

Tuomas "Veturi" Parkkunen sai vuosien jälkeen sinisen vyön. Hänen taitonsa ja kova fysiikka ovat helposti sinisen vyön tasoa. Siksi oli äärimmäisen korkea aika antaa hänelle tämä kunnia. Ja toki samalla siirtäää kisatessaan kovempaan joukkoon kuin mitä tähän asti. Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen kovin jätkähaki vyönsä onnellisena, ja varmaan oli jo odottanutkin tätä.

Sinivöinen Veturi

Ja sitten vyön sai mies, jolla on jo musta vyö judossa. Hän on äärimmäisen kova treenaaja, kivikova painija ja sellainen fysiikaltaan, että itsellä täysi työ pidellä miestä vaikka 35kg ainakin on painoeroa minun hyödykseni. Olimme keränneet rahat vyöhön yhteistuumin jo ajoissa, ja purppuravyö oli jopa varustettu hänen nimellään. Vyön saaja myös o,an värivyönsä kunniaksi antoi toiselle vetäjällemme Eemeli Kotamäelle mustan silmän treeneissä. Purppuran vyön sai Heilimöltä siis judoninja ja jujutsu-juntta Sami "sensei Sikakova" Sibakov! Onnea vielä näin reilu viikkoa myöhemminkin. Hauskaa, että saatiin pidettyä salassa vyön tilaus ja muu. Oli sensei kerrankin yllätetty, painissa se kun harvemmin onnistuu!

Purppuravyö BJJ:ssä, musta judossa. Kisakokemusta kahmaloittain ja kivenkova fysiikka. Niistä on Sibakov tehty.

Sellaista tällä kertaa, varmaan seuraavaa painiaiheista päivitystä SM-kisojen jälkeen, toivottavasti mitalitäyteisin kuvin!

Draamaa, farssia ja opettavainen tarina oman elämän uskalluksesta

Viikot sen kun vierivät. Joskus sitä ihmettelee oikein mihin kaikki aika menee! Tuntuu, että viimeisen puolentoista viikon aikana ei juuri mitään tehnyt ole, vaikka kai sitä kaikkea on mahtunut taas. Oli niitä leirejä painihommiin, kummilikkojen kera käyty uimassa, vietetty Anin 5-vuotissynttäreitä, vapaa  perjantai kavereiden kanssa ja serkkupoikakin oli yökylässä.

Viime viikosta tulikin kerrottua osa, mutta teatteria en kauheasti raapaissut. Sillä saralla onkin ollut mielenkiintoinen viimeinen viikko tässä. Tuli lyötyä lukkoon kevääksi taas yksi juontokeikka, parit työhakemukset lähetettyä ja nautittua teatterista. Nimenomaisesti Turun kaupunginteatterista ja Åbo Svenskanin uudesta pienemmän näyttämön näytelmästä.

Naamiot yössä

Kaupunginteatterissa on nyt pyörinyt tosi suosittu Jekyll ja Hyde, Riku Nieminen nimiroolissa. Ystäväni Sari ja tyttärensä Vilma Paimion kesäteatterista olivat liput varanneet maanantaille. Mutta Sari joutui olkaleikkaukseen ja sain mahdollisuuden lähteä nuoren neidin kanssa katsomaan ko. näytelmää. Totta kai tartuin heti tilaisuuteen.

Koko ilta oli eri mukava. Turun jokivarsikin tarjosi parastaan väliajalla, ja sopivasti kaverin ja serkun kyydit sopivat niin, että pääsi ovelta ovelle. Ja tietysti itse näytelmä oli mahtava! Teemana ihmisten kaksinaamaisuus ja hyvän sekä pahan taistelu ovat varsin ikuisia. Pessimistin mukaan kuluneita, minä sanoisin notta klassisia.

Nieminen teki roolin todella hyvin. Joissain kohti murhanhimo ei ehkä kuultanut ihan läpi, ja rakkaustarina kihlattuun vähän kemiaton, mutta kaikki muu oli loistavaa. Niemisen kehonkieli oli loistavaa, ja teki muuntautumisista ilman kikkoja ja meikkejä, pelkän valon avustuksella todella vaikuttavia. Kehonhallinta, laulu, kaksoisrooli pahana ja hyvänä sekä riutuvan tuska kaikki tulkittiin uskottavasti. Myös muu näyttelijäkaarti oli ajan tasalla eikä suuria epätasaisuuksia ollut. Koskettavin hetki oli Lucy-huoran laulu, siinä oli silmä kosteana monella yleisössä.

Lauluvoima kautta linjan hyvää ja lavastus sekä tanssien ja liikkeiden ohjaus aivan upea! Myös nuori neiti Koskela piti näytelmästä, ja Riku oli kuulemma ihku! Suosittelen katsomaan kun kerran näin kauan pyörii.

Dario Fo:n farssia

Eilen sitten pääsin ilmaiseksi katsomaan toisen näytelmän. Åbo Svenskanin Ni betalar inte, vi betalar inte päästi katsomaan omaisten näytöstä meidät kaikki talon työntekijät. Menin paikalle katsomaan farssia vaihtelevin odotuksin, pääosin kielen takia. Osaan ruotsia, mutta välillä sanavarasto ehtyy. Ajattelin hersyvän farssin ehkä olevan minulle liian vaikea ymmärrettäväksi, mutta turhaan! Ihan hyvin ymmärsin suurimman osan, eikä hauskuus muutaman sanan ohi menosta paljoa kärsinyt.

Veteraaninäyttelijöiden kaarti kyllä osasi hommansa. Tuollainen farssi vaatii todella tiukkaa ajoitusta ja vahvaa ilmettä. Molempia onneksi löytyi kokeneilta näyttelijöiltä. Todella nopeatempoinen, ajankohtainen ja kantaa rempseästi ottava pläjäys. Meni kielikylpynä ja huumorikokemuksena yhtä lailla!

Pieni suuri Tord Hansson

"Oman" näytelmän parissakin sattui viime viikon loppupuolella.

Jokainen suuri rooli tällaisissa isoissa ammattiteattereissa saa oman understudynsa. Eli jonkun joka sitten voi sairastapauksissa tai muissa akuuteissa olosuhteissa tuurata. Mutta miten käy, jos itse pääroolin esittäjä sekä understudy saavat pöpön kurkkuunsa, eikä loppuunmyydyille yleisöillä ole ollenkaan pääosan esittäjää? Tässä tapauksessa siis kuuluisaa varajeesusta.
Se selvisi viime keskiviikkona!

Linus Fagerström, "varajeesus"

Kaksi tuntia ennen näytöstä selvisi kaikille, että Jeesuksen esittäjä Alexander Lycke, sekä varamies Linus ovat molemmat kipeitä. Tolpillaan toki, muttei ääni siinä kunnossa että voisi juuri kuiskausta kovempia saundeja päästellä. Esityksiä oltiin jo perumassa, kun nähtiin siviilirohkeutta. Tord Hansson, ruotsalaisnäyttelijä ensemblen osana astui esiin. Sanoi voivansa tuurata Jeesusta jos vähän treenataan. No pari tuntia on juhlavuoden sekä maailmanhistorian suurspektaakkelin pääroolin käytännössä ei mitään. Epäilys taisi olla aika monella siinä kohta vallitseva mielentila...

Tord kuitenkin kuullut Jeesuksen laulut jo yli sata kertaa, ja ollut mukana kohtauksissa. Näin päätettiin verestää muistia orkesterin kanssa, ja hyvinhän ne laulut sieltä soljuivat! Nyansseja ei ehditty hioa, mutta yhteistuumin päätettiin näytös läpi vetää. Kaikki lupasivat tehdä parhaansa kantaakseen sekä Tordin että paikatakseen hänen jättämänsä aukon ensemble-rooleissa.

Ristiä jouduttiin korjaamaan kun Tordin ja Aleksin pituusero 30cm, rekvisiitan käsittelyä jaettiin uusiksi, laulureploja siirreltiin ja tanssirivistöjä paikkailtiin. Tordin tilanteen lisäksi oli Erik selkävaivojen vuoksi kokonaan sivussa... Mutta lopultahan asia on niin, että aurinko nousee aina. Kaikilla oli jännittynyt ja hyvä mieli. Pikaratkaisujen, neuvottelujen ja tuunausten jälkeen annettiin näytöksen sitten vaan mennä omalla painollaan.

 Alexander sekä teatterinjohtaja Holmström Herodeksena

Teatterinjohtaja piti aluksi puheen ja kertoi tilanteen katsojille. Monille Alexanderin poissaolo ehkä pettymys, mutta tilanteen luoma erikoisuus varmasti enemmän kuin korvasi sen. Ja lopultahan näytös meni hyvin. Improvisaatio, Tordin loistokas muisti, orkesterin kokemus ja hyvä yhteispeli kantoi hienosti. Ja välillä taisi jokunen ekstra kantaa Tordiakin kun hän ei muuten tiennyt mihin mennä! Omaan vaatimattomaan osaani ei kauheasti asia vaikuttanut, muutamassa kohtaa piti vain muutella touhuja. Hyvä fiilis taas tarttui jokaiseen varmasti osan suuruudesta huolimatta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Täydellistä ei näytös ollut varmaan lähelläkään jos tietää millainen se on Alexin kanssa, mutta tälle yleisölle upposi kuin häkä. Seisaaltaan taputtivat herra Hanssonin urheudelle ja niin taputimme kaikki mekin. Sympaattinen, pieni suuri miekkonen näytti kyllä kykynsä ja istuutui Jeesuksen rooliin  pikavauhtia kyhätyin roolivaatteinensa kuin kala veteen. Well done, sanoisi engelsmanni.

Tord Hansson, varajeesuksen tuuraaja. Ei tittelinä vakuuta, mutta suorituksena kyllä!

Sellaista siltä saraa, treeneistä kerron seuraavassa postauksessa. Kannattaa edeltävää tarinaa muuten muistella ensi kerran kun olisi edessä joku pikku haaste, missä ehkää pelkää munaavansa toisien edessä...

Treeniä, leiriä ja lopetuksia.

Tässä on viikko kohta vierähtänyt taasen, ja tuttua mutta erilaista ollut ohjelmassa. Same same, but different, vai miten se meni.

Ei montaa päivää ole kuunut viimeisen kahden viikon aikana jolloin ei olisi tullut treenattua, ja jokaista lepopäivää kohden ollut ainakin sitten yksi tupla-, jopa triplatreenipäivä. Määrä palauttaa, sanoo veli venäläinen. Pystytreeniä on ajettu sisään, potkuja myös ensimmäistä kertaa elämässä. Punttia nostettu fiilispohjalta, treenit tunnin suurin piirtein. Nelisen liikettä millä koko kroppa läpi. Lisäksi painia ja jutsua.

Mukavia ovat olleet erityisesti Rumpusen perheen kanssa yhteistuumin suoritetut harjoitukset, eri ihmisten kanssa pystytreenit ja sitten sillinä suolassa seminaarit/leirit. Ns. tavallisia ohjattuja treenejä taitaa olla 3 viikossa yksi tai kaksi, loput omalla ajalla tai erikoistreenejä. Sekaan mahtuu MMA-treeni taekwondo-porukan kanssa, parit pystytreenit Saken, Eemelin, Tiian ja Petrin kera, Hilti-leirin sparripäivä FFG:llä sekä Timo Räkköläisen opettavainen seminaari Paimiossa.

Upean ballerinamainen ja ketterä sviippi menossa

Räkköläinen teki erittäin suuren vaikutuksen olemuksellaan, opettamistaidoillaan ja sillä, että tunnissa antoi minulle perusteet spider guardiin ja sen jatkoharjoitteluun. Siitä iso käsi hänelle. Taekwondo-porukan kanssa tehty MMA-treeni oli hyvähenkistä vaihtelua ja pysty muutenkin ollut mukavaa. Erikoismaininnan saa Hiltin leirin sparrianti, oli sparrikaverina valkoisesta mustaan vyöarvoja, EM-kultamitalistia ja ulkomaan vahvistuksia.

Timot Räkköläinen ja Soikkeli tekevät tekniikan kimpussa

Positiivista oli kokeilla omaa hyökkäävää guardipeliä vähän kokeneempiakin kavereita vastaan. Ruotsin purppuravöistä tuli kolme vähän isompaa laitettua taputtamaan, mutta seinä tuli toki vastaan ennen pitkää. Seinänä toimivat ensimmäinen oman kokoinen mustavyö kenen kanssa painin ja J-P Pietiläinen, ADCC:n euroopan mestari superraskaassa, kansainvälisestikin tunnettu ja pelätty äärivahva lukkopainieläin.

Ensimmäinen lopetti kerran puku päällä käsilukolla ja näytti muuten miten hallitaan positiot brassijutsussa, jälkimmäinen kaivoi niin kipulukon kuin triangelinkin leikiten. Taitoero aivan hirmuinen ko. kavereihin, eikä ainakaan Pietiläiselle voimassakaan voitolle juurikaan jää. Triangeli erikoinen ja harvinainen kokemus, olen aika hyvä yleensä siitä pakenemaan/sitä sietämään. Kyllä Pietiläisenkin käsittelyssä aika akaun pyristelin, mutta lopulta oli myönnettävä, että nyt löytyi tarpeeksi vahva mies tekemään sen. Tämä toinen kerta kuin muista siihen jääneeni ikinä, ja viime kertakin ennen kuin kunnolla painimaan aloitin. Oppia ikä kaikki. Lupasin parin vuoden päästä antaa vastusta sitten heillekin molemmille. Pietiläinen muuten ottelee maailman kovinta lukkopainijaa Dean Listeriä vastaan ensi lauantaina Helsingissä, Suomen ensimmäisessä ammattijujutsukisassa, Primates-turnauksessa!
Puntilla ei ole suuria painoja kolisteltu, tasaisesti nopeutta. Kyykkäävässä ja punnertavassa liikkeessä vitosia sopivan kovaan painoon asti kerran viikossa, perusvoiman ylläpitämiseksi räjähtävien liikkeiden perään. Loppuun vähän lihastasapainoa soutuliikkeillä ja jumppaamalla, siinä peruskaavaa. 5x150 fatbar-penkki jalat penkillä ja takakyykky 14" boxille ilman vyötä sama 5x150 olivat tämän viikon perusvoimaa. Paljon kovempia ei kannata tällaiseen viikkoon ympätäkään, tulee 4 painia ja 2 pystytreeniä kumminkin tässäkin viikossa. Edessä nimittäin Sauli Heilimön seminaari täällä kotokunnassa vielä lauantaina.

Sensei Heilimö

Palauttelemassa oltiin eilen uimahallilla jälleen lapsivahvistuksin, eikä mennyt aikaa kuin kolme ja puoli tuntia! Yleensä lapset alkavat väsyä ja ärtyä, mutta tällä kertaa heikoin lenkki lieni tämä huoltaja. Nälkä alkoi kurnia lopppuvaiheessa...

Sellaisia treenikuulumisia tältä viikolta. Ensi viikolla varmaan ainakin jokunen kuva Saulin leiristä ja ehkä tänään vielä vierailutreeni Lounais-Suomen ulkopuolelle. Saa nähdä onnistuukonäin vapaapäivänä, kohta pitäisi melkein jo lähteä ja alasti istutaan koneella!

Uikkaripainijan paljastukset

Nyt pääsen vihdoin päivittelemään painikuulumisia viime kisoista. Olen odotellut tässä hetken, että ladataan matsit nettiin, ja nyt vkl ei vaan ehtinyt kirjoitella. Mutta tässä sitä tulee, sepustusta kuvain ja kehujen kera!

Winterfight 15.2.

Päätimme serkkumme kanssa viettää tervehenkisen viikonlopun lukkopainin merkeissä. Kisat joihin osallistuisimme olisivat ensimmäiset ulkoilmalukkopainikisat talvella suomessa. Ja luultavasti myös ensimmäiset missään ikinä talvioloissa. Eli kohteena MMA Vantaa:n järjestämät, Myyrmäessä pidettävät Winterfight-karkelot.

Mainitsemisen arvoista lienee, että kumpikaan ei ole kyseisessä lajissa ikinä kisannut. Vielä enemmän mainitsemisen arvoista lienee sanoa, että Juha ei myöskään ole ikinä treenannut mitään kamppailulajia. Ellei 20v. takaisia junnuhokutoruytreenejä lasketa, nissä kävimme nassikoina molemmat. 7 v. sitten pari treeniä, nyt ennen tätä kisaa kerran lukkopainia ja kaksi kertaa krekopainia. Käytännössä itseoppinut mies siis. Toki itseopettelua on mökeillä, nurmikoilla ja kerrostaloasunnoissa tehty runsaanalaisesti vuosien varrella. Joskus valvovien silmienkin alla, erotuomareina sinipukuiset senseit tai baarien tuulikaappituomarit.

Juha, vuosimallia 2007

Perjantaina istuimme iltaa rupatellen ja tankkasimme painoa syömällä epäureilijamaista ruokaa, koska kummallakaan ei painoluokan suhteen ongelmia. Huippu-urheilijatankkaukseemme kuului irtokarkkeja, olutta, sämpylöitä, kinkkua ja muuta sen sorttista sapuskaa. Tällainen ruokavalio ja hyvä seura takaa hyvät yöunet. Se taas optimoi urheilusuorituksen. Eli kaikelle löytyy tieteellinen perusta selkeästi! Yö kului vierekkäin nukkuen juuri kuten sadat yöt nuorempana, ja uni maistuikin pitkästä aikaa kisaa edeltävänä iltana kuin lapsoselle.

Yhdet lempinimemme nuorempana olivat Keittokinkki ja SoppaLuu. Oheiset kuvat demonstroivat ehkä miksi...

Tasapuolisuuden nimissä minustakin kuvaa samoilta ajoilta

Lauantaina pakkasimme kamat ja suuntasimme aamukahdeksan maissa kohti Vantaata. Isot kahvit matkalle mukaan, pieni aamupala myös. Paikan päällä tankkasimme sitten 10 raakaa kananmunaa per turpa, ja näin olimme saavuttaneet ravinnon kannalta optimaalisen tilan tehdä lukkopainidebyyttimme! Vantaalla käytiin ensin punnituksessa ja sitten kerrattiin sääntöjä. Sääntöpalaverissa tulikin sitten epäsuotuisaa tietoa.

Koko Juhan ottelustrategiahan oli rakennettu ainoalle hänen kunnolla osaamalleen tekniikalle, niskalenkille. Sitä ei lukkopainipiireissä paljon arvosteta, mutta tuo pihapainissa opetettu kikka hyvin todennäköisesti tulisi kumminkin Juhan alitajunnasta niin olimme jo valmiiksi miettineet asiat sen pohjalta. No, pelkästään päästä tehdyt heitot kielletty, strategia romukoppaan. Ei sillä, että olisimme olettaneet Juhan muutenkaan rökittävän kaikki kokeneemmat kilpakumppaninsa treenittä, mutta aina pitää voittoon tähdätä!

Otimme lämmöt paikan päällä ja sitten alkoivat ottelut. Ensimmäisenä oli vuorossa minun otteluni Juha Käkeä vastaan. Hän oli minua ritusen ja hitusen kokeneempi kaveri, EM-mitalisti ja sitä rataa. Iloisin mielin silti menin matolle.

Ottelu 1:Käeltä käkeen

Käki tuli vaihdilla ja rennosti jalkoihin

Ottelu itsessään oli rauhallinen, vaikka tapahtumarikas. Aluksi kyttäsin shootin paikkaa, vaikka epäilin sen toimivatn. Olin kumminkin päättänyt kokeilla hykätä jalkoihin kerran sitä olin Markon kanssa pariin otteeseen treenannut. Mutta Käki ehti ensin, eikä siinä minun nopeudellani valitettavasti kissaa ehditty sanoa!

 Siinä jatkoimme sitten väntelyä ja kääntelyä, Juhan napsiessa pisteitä sieltä täältä. Milloin selästä, alasviennistä, sviipistä ym. Taitoero oli valtava, mutta koetin silti järjellä pelata. Jälkikäteen ajatellen ehkä virhe, voimalla olisi pitänyt runtata niin edes teoreettinen voiton mahdollisuus olisi ollut. Tosi hauska ottelu kyllä, ja herrasmiesmäinen. kerran käsilukossa nostin Käkeä ylös, mutta hänen irroittaessaan en slämmännyt alas vaan mentiin rauhallisesti. Hän haki lopetuksia, muttei murhanhimoisesti. Opettavainen, liikkuva ottelu minkä hävisin pisteillä niukasti. Siis jos 15-0 katsotaan niukaksi tappioksi...

Käsilukkopuolustusta

Ihan kiva oli päästä ottelemaan tuon tason miestä vastaan, eikä kylmäkään haitannut. Otteluasu oli niukka kuten näette. Mutta Juhalla vielä niukempi. Päivää ennen ostimme Kamppailuvarusteesta painipökät, ja niitä oli vain kahta kokoa. XL ja S. XL on minulle niukun naukin sopiva, S oli Juhalle hiukan paljastava...

Alla ottelu myös kokonaisuudessaan videolla:

Ottelu 2: Luu kurkkuun!

Seuraava ottelu oli sitten Juhan heiniä. Hän kohtasi vajaa 5 v. lajia harrastaneen, fysiikaltaan suhteellisen tasavertaisen oloisen kaverin. Jännitys oli yllättävän pientä Juhalla, vaikka tämä oli hänen aikuiselämänsä ensimmäinen kilpaurheilusuoritus, ja vielä yleisön edessä kamppailulajissa.

Ottelu päätyi alussa pikku keplottelun jälkeen mattoon. Juha sai napattua yllätyksekseni myös todella

Giljotiini ei kiristy

Giljotiini kiristyy

napakan giljotiinin, ja heti oli yllätysvoitto lähellä! Kannustin ja huusin, koetin huutaa miten kiristää giljotiiniä. Myöhemmin kertoi vastustaja sen olleen todella lähellä. Juha piti todella kauan, yli 40s kiinni päästä. Mutta lopulta ote lipesi. Pienen pienistä asioista olisi ollut kiinni, että olisi saanut kuristuksen kiristettyä! Mutta loistava yritys heti alkuun.

Maassa meni seuraava minuutti, kerran Juha sai sviippipisteetkin ja pääsi päälle. Kaveri kumminkin varsin hienosti kaivoi arm-baria. Vaikka Juha ei edes ojennellut käsiin niin paljon kuin vasta-alkajat yleensä. Lopulta parin kiepahduksen kautta käsilukko oli kohdillaan, mutta taputusta ei kuulunut. Tiesin serkkupojan sinnikkyyden ja adrenaliinin tuoman kivuttomuuden tunteen, ja oli pakko ensimmäistä kertaa ikinä kulmamiehenä huutaa että TAPUTA!

Joskus pitää taputtaa

Mies teki työtä käskettyä, pelasti kätensä ja kokonaisuudessaan erittäin hyvän suorituksen. Alla myös ko. ottelu:



 Juha oli 6 miehen lohkossaan sillä puolella joka pääsi suoraan pronssiotteluun. Valitettavasti hänen vastuksensa vähän loukkasi polveaan ja siitä syystä Juha ei saanut otella toista ottelua. Kumminkin iloinen mies ja pronssipysti kotiin! Itselläni oli vielä ottelu edessä, raskaassa vain neljä miestä niin häviöllä minäkin siis pronssiotteluun pääsin.

Ottelu 3: Paimiolainen puristus

Ottelu oli pystyssä aluksi varovaista, sitten sain kaverin päästä painettua mattoon. Matossa pysyin päällä koko ajan. Töitä sai tehdä ja side, half sekä kokoguard olivat asentoja missä liikuttiin. Hain koko ajan lopetuspaikkaa, toki samalla kaverin käsilukkoa erityisesti varoen. Lopulta sain oman erikoiskuristukseni kiinni. Sillä ei varsinaista nimeä ole, eikä sitä kauhean moni tee. Sanon sitä sitten vaan pultsari side chokeksi. Se ei ole kunnon side choke, vaan eräänlainen junttiversio siitä. Junttikuristus, sanoi joku yleisöstäkin. Mutta se toimii varsinkin sidesta ja halffista hyvin, ja tällä kertaa kun oli tiukasti kiinni ja luja puristus niin toimi myös guardista.

Pultsari side choke

Koko ottelu Häkkiradion Ilkka Oudan kuvaamana:


Lopputulema kisoista enemmän kuin positiivinen! Kisat oli hyvin järjestetty, tunnelma todella leppoisa ja ottelut käytiin hyvässä hengessä. Varmasti sai lajille näkyvyyttä tämä ja juurikin mahdollisimman positiivisessa mielessä. Ohikulkijat jäivät katselemaan ja ihmettelemään, koko ajan oli porukkaa katsomassa. Jokaiseen painoluokkaan saatiin otteluita ja naisetkin pääsivät ottelemaan. Toivottavasti ensi vuonna suurempi osallistujamäärä ja ehkä rattoisat jatkotkin!
Tässä vielä linkki häkkiradion Vlogiin, 17min. kooste koko kisoista:
http://www.youtube.com/watch?v=2bHDkU9gaB4&list=UUWlvaRRZsmHH51U48dPk05w&feature=c4-overview



Kiitokset MMA Vantaalle järjestämisestä, kilpakumppaneille ja talkooväelle. Oli loistava kokemus ja toivoisi tuosta suurempaakin tapahtumaa tulevaisuudessa!

Keittokinkku ja SoppaLuu, vuosimalli 2014

Sitä sun tätä töistä, sosiaalisesta elämästä ja treeneistä.

Tässä on tovi meinattu postausta viime viikon lukkopainikisareissusta Julma-Juha Lehden kera, mutta sitä saadaan vielä odottaa. Odottelen, että on myös linkittää ottelut ihan videoina. Ei tarvitse selostajana koittaa selvittää ottelun kulkua kirjoittamalla. Lukkopainissa se menisi helposti Erotiikan Maailman "lukijoiden palsta"-tarinoiden kanssa sekaisin muutenkin.

Esim. guardin avaaminen lukkopainissa.
"Tunsin hänen jännittyvän allani, joka lihas ja sopukka oli kovana. Työnsin lantioni tiukemmin häntä vasten ja painoin alleni. Halusin pitää hänet allani, kontrollissani. Käteni liukui pitkin hänen hikistä vartaloaan, sentti sentiltä työnsin itseni suoraksi hänen käsiensä pitäessä selästäni kiinni. Katsoin häntä allani. Molemmat hengitimme raskaasti, kunnes työnsin kovaa, ja sain mitä halusin. Hänen haaransa aukesivat."



Joten ajattelin tässä kertoilla vaan arkielosta. Lähiviikkoina siis varsin treenien, esitysten ja kisojen värittämästä arjesta. Kaikki ovihommiin, suhteisiin jne. liittyvät asiat ym. jätän kommunistisen sensuurin nimissä pois.

Normaalisti arjessa on rakenteena päivän mahdolliset kamppailu/fysiikkatreenit, mahdolliset teatteriharjoitukset/näytökset, tuttujen tapaaminen, arjen askareet ja jossain asiassa eteenpäin meneminen.

1.Teatteriharjoitukset, näytökset ja esiintymishommat.

Nämä rytmittävät elämääni ehkä eniten. Oli kyse juontokeikasta, teatterin käsikirjoituksen lukemisesta, teatteritreeneistä sponsoreiden hankkimisesta tai oikein teatteriesityksestä, nämä ovat prioriteettilistallani ykkösenä.Viime viikolla oli näytöksiä ma, ti ja ke, torstaina ensi-ilta. Treenit ovat nyt ohi, mutta tästä lähin elämää rytmittää 2 näytösiltaa viikossa, kesän näytelmän opettelu pikkuhiljaa (mahd. lauluosuus myös) sekä juontokeikat, joita jo keväälle buukattu.

Turun torilta juontohommaa

Nämä näen aina työnä, oli korvaus iso tai pieni. Koska tämä on sitä mitä haluan tehdä. Treenit esim. ÅST:llä ovat tärkeää oppia ja porukka mahdottoman hyvä! Teatteritreeneissä odotellaan paljon, mutta sinäkin aikana voi oppia. Tai käyttää ne venyttelyyn/asioiden hoitamisee/lukemiseen ym. Juontokeikat ovat hektisiä, innostavia ja aina jotain menee uusiksi. Niissä pitää olla hereillä ja keskittyminen kunnossa. Ihan repliikkien opettelua myönnän tekeväni vähän edes kesän isompiin hommiin, mutta tulevaisuudessa lupaan panostaa siihenkin enemmän. Ammattimaisuus tuo varmasti tullessaan sitten aina jotain enemmän.

Ke näytöksestä

Tämä on se, mitä teen usein vähemmän kuin muuta, mutta mitä arvostan ja haluan eniten tehdä. Siksi se muodostaa rakenteesta kohdan yksi. Esimerkkinä tämä päivä. Tulin tunti sitten Turusta näytöksestä. Menin pelipaikalle tuntia aiemmin ja matkoihin meni tunti, eli yhteensä 4 h meni siihen.














2. Kamppailu/fysiikkatreenit. 

Tästä esimerkkinä esim. maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai. Olin aamupäivästä Sakken ja hänen pikkuveljensä kanssa salilla. Katsoin tekniikoita ja koostin heille 3 liikeparista koostuvan, koko kehon suorituskykyä lisäävän punttitreenin. Itse tein aluksi jumppaa koko heidän rinnalleveto-osonsa ajan katsoen tekniikkaa ym. Sitten treenasin itse hyvin venyneenä ja lämmitelleenä.

Ensin rinnalleveto+ylöstyöntö raakana mahd nopeasti, noin 50s palautuksin- Pienet painot ja pienet palautukset. Painot pienet koska en halua rasittaa kauheasti niveliä, ja tekniikka myös hakusessa. Pienet palautukset, koska haluan kumminkin rasittaa nopeita lihassoluja. Ne eivät minuutissa näet palaudu. Ja kun teen maksiminopeudella kumminkin pienilläkin painoilla, saan ne lopulta kaikki raistettua ilman, että piti käyttää isoja painoja ollenkaan. Nopea ja nivelille helppo treeni, 6x2x80kg. Sama tempauksenvedoilla mutta vielä lyhyempi palautus, 8x2x80kg.

Sitten tein vähän perusvoimaa työntäville lihaksille, 6x5 lattiapenkkiä. palautukset noin 2 min. Aloitin 50 kilolla ja isoin paino 150kg, ihan riittävä kamppailutreeniin, ja haastava nyt kun ei voimaa paljon treenaa. Varsinkin kun tekee tässä vaiheessa treeniä, eikä lepää kauhean pitkään sarjojen välillä. Taas säästyy nivelet kun painot kohtuullisia. Viimeisenä ylätaljaa, nivelille helppoa perusliikettä 4x12. Ihan vaan, että saadaan vetäviäkin tehtyä, jostain syystä olkapäät eivät innostuneet leuanvedosta.

Siksi seikkaperäisesti punttitreenin selostin, että näkyy se tärkein. Ettei asioita ehdä sattumalta. Fiilis vaikuttaa, mutta järki ohjaa aina harjoittelua. Tai no, useimmiten. Joskus teen vipunostoja ja esitän lentton yrittävää kanaa. Sillä ei hirveästi ole perusteluja urheilutieteessä. Psykiatrian puolella voi ollakin...

Illalla 2 h kamppailutreeniä. Pistareita, padejä ja pikku pystysparria. Tempo rauhallinen ja treenit lungit
yhteistreenit taekwondomiesten kanssa. Muutama shootti jalkoihinkin treenattiin.

Tiistaina vähän sama, mutta aamupäivällä nopeat nyrkkeily/pystytreenit pikku pistarein ja sparrein, illalla punttia samantyylisesti.

Keskiviikkona täysi lepo, koska aamusta kurkku kipeä. Näytös teatterilla ja siihen liittyvä liikunta tarpeeksi palautteluun.

Torstaina vielä palauttelua. Kummityttöjen kanssa uimassa kylmäkaivoa ja saunaa. Illalla keskikova kuntopiiritreeni ja venyttely. Tänään siis treeniosuus vain 1h. Palauttelu tapahtui sosiaalisen osion ohessa.

Eli kohtuullisia treenimääriä, välillä kovempia ja välillä kevyempiä päiviä.

3.Sosiaaliset suhteet

Omassa päivien kokoamisessa on tärkeää myös suhteet tuttuihin, perheeseen ym. Tulee joka päivä läheteltyä viestiä, käytyä kahvilla, kirjoiteltua facessa ja sitä rataa. Itse näen nämä aina tärkeämpänä asiana kuin ns. leipätyön. Mutta treenit ja "oman alan työt" ajavat ohi yleensä näistä. Silti tuntuu, että hektisessä maailmassa liian vähän ehtii tapaamaan tuttuja.

Treenikavereihin pysyy suhteet hyvinä yleensä ihan siksi, että treenien ohessa tulee nähtyä. Joidenkin kanssa viettää aikaa paljon muutenkin, toiset näkee vain harjoitusten ja kisojen yhteydessä. Sama työkavereiden kanssa, suhteet pysyvät miltei itsestään kun näkee aika ajoin yrittämättäkin (tai vaikka koettaisi vältellä!).
Tärkeimpinä suhteina mille pitää aikaa tehdä, näen suhteen kummiperheeseeni Rumpuset/Ritamäkeen, omaan perheeseen sekä lähimpiin kavereihin.

Oman perheen kanssa tulee oltua tekemisissä tasaisin, joskin varsin pitkin väliajoin. isoveljeä näkee vähiten, isosiskoa ehkä eniten. Kaikkia perheenjäseniä pitäisi koettaa nähdä useamminkin Varsinkin kun välit todella hyvät. Mutta tärkeintä lienee, että side säilyy aina, näki harvoin tai usein

Isosiskon kanssa korkella

.

Kummiperheen kanssa tulee viikottain vietettyä aikaa, joskus myös ihan treeninkin merkeissä. Kummityttöjen kanssa vietetty aika on ihan korvaamatonta. Usein siitä saa energiaa ja uskoa, toisinaan se taas vie energian. Kuten tänään. Lapsikuumeinen tuleva vuoden isä oli ihan poikki kahden tytön kanssa vietetyn 2.5 h uimareissun jälkeen! Ehkä sekin homma vaatii treeniä...

Kavereita on paljon, ja yleisesti ottaen heitä näkee liian vähän. Mutta se lienee tuttu laulu kaikille aikuisiän saavuttaneille. Facebookin hyväksi puoleksi on kyllä pakko sanoa, että pysyy kärryillä edes joten kuten useimpien elämästä vaikkei näkisi tai juttelisi. Että jotain hyvää siitäkin seuraa.

Joskus kaverit ovat kaukaa. Tai  ihan lähellä mutta saavuttamattomissa, kuten Saramäessä...

Esimerkkinä siis olkoon tämä päivä. Miljoona tekstaria tutuille, visiitti facessa näin illansuussa, kummityttöjen kanssa uimahallireissu, puheluita parikin kappaletta kavereille ja yhteinen päivällinen kummiperheen kera. On siinä sosiaalisuuttakin mahtunut pikku treenin ja iltanäytöksen lomaan!

Päivästä meni facessa tunti , tyttöjen kanssa uimassa 2.5h ja Rumpusten luona 2h. Eli 5.5h sosiaalista eloa. Ei paha ihmisvihaajalta!

Päivän sosiaaliseen osuuteen lasken myös tämän videon kuuntelemisen. Siinä Vilma Koskela, joka eilen oli myös katsomassa esitystäni teatterissa, ensi kertaa YouTubessa esittelee laulu- ja soittotaitojaan:

4.Jossain asiassa paremmaksi tuleminen, eteenpäin meneminen



Joka päivä siis lähetän keikkahakemuksia, työhakemuksia ym. yhteydenottoa. En ihan joka päivä sentään, mutta koetan hetken olla koneella/puhelimessa varje dag. Ihan vain saadakseni taidealan hommia ja kehittyäkseni ihmisenä. Tämä limittyy myös siis kohdan yksi kanssa.

Tässäkin mennään eteenpäin. Voitan lapsuuden haipelkoni.

Paremmaksi tulemisen muotoja on monia. Esim. kielten opiskelu, laulaminen, tanssiminen, blogin kirjoittaminen. Bloggaaminen ja treenipäivyrin kirjaaminenkin pikku hiljaa limittyy kohtaan yksi ja tähän kohtaan. Nimittäin kirjoittaminen on aina itsensä parantamista, se on taidoista yksi tärkeimpiä. Myös omien kirjoitusten huomioarvo voi olla työn tai sponsorien kannalta tärkeää. Joskus se voi olla sosiaalinenkin asia, joten tarkkaa jakoa tässä, kuten useimmissa asioissa, on hankala tehdä.

Tänään esimerkkinä 1.5h blogin kirjoittamista ja kuvien raakkaamista sekä puoli tuntia sähköpostien kanssa. Lisäksi tuli puhuttua ruotsia teatterilla runsaasti, tekstailtua ruotsiksi sekä luettua ruotsinkielistä lehteä. Eli jälleen limitetty asioita. Lasketaan tähän osioon siis 2.5h. Blogi, sähköpostit ja ruotsinkielinen Mens Health menköön eteenpäin menemisen ja itsensä parantamisen sarakkeeseen.

5. Arjen askareet 

"En halua siivota!"

Nämä ottavat ihan häntäpään sijoituksen omassa elämänrakenteessani. Laskut, siivoaminen ym. maallinen on aina ollut pakkopullaa ja tulee aina olemaan. Sukkien lajittelu tuntuu elämän tuhlaamiselta ja laskujen maksu on aina vääryys omassa mielessäni. Paitsi terveyskeskuslaksujen, ne maksan mieluusti. Kaiken kaikkiaan tästä oduudesta en paljon kirjoitettavaa löydä. Arki on pakollista, kuten vessassa käyminen. Siitä pitää vaan koettaa oppia nauttimaan. Vessareissuista kyllä yleensä nautin, arjesta vasta opettelen nauttimaan.

Tuossa alkuviikosta kyllä siivosin 1.5 h. Se on tämän vuoden ennätys. Ja itse asiassa kai tämän vuoden siivoussaldosta 75%, kerran siis puoli tuntia siivosin. Ja pesin pyykkiä 3 koneellista, se oli toinen kerta tänä vuonna. Ei kannata aloittaa liian rajusti, ihan sama kuin uusissa urheilulajeissakin.
 Tänään arjen askareet ovat rasittaneet minua nolla minuuttia, hyvä päivä siis!

Eli summa summarum, tämä päivä koostui näin:
Esiintymishommat 4h.
Treenit 1h.
Sosiaalinen kanssakäyminen 5.5h,
Itsensä parantaminen 2.5h
Arkiaskareet 0 h.

Siinä on 13h tavaraa. 8h unilla jää vielä 3h tyhjää. No, kuten sanottua, ei ihan tarkasti voi laskea näitä asioita. Mutta tästä saa perusajatuksen miten päiväni kuluvat. Vaihtelua on valtavasti, joinain päivinä saattaa työkuviot viedä 12h ja toisina treenitkin yli 6 h matkoineen. Joskus päivä menee lorviessa, joskus sosiaalisesti. Arkiaskareet tosin pysyvät vakiona alle kahden tunnin aina!

Ja kuka sanoi (tai kuka haluaisi), että muutenkaan kirjaisin blogiini kaiken mitä teen...

Aina on myös sellaista tekemistä, mitä ei oikein voi luokitella...

Premiär! Ensi-ilta, samppakaljaa ja suitsutusta!

 Jesus Christ Superstar premiär i ÅST 13.2.2014!

Näin oli siis näppäimet torstaina. Pamahti ensi-iltaan suomen vanhimman teatterin 175-vuotisjuhlien suurproduktio. Ja ensimmäinen arvostelu luettavissa alla olevasta linkistä. Koko arvostelun summaa parhaiten lopun lause: "Jesus Christ Superstar kannattaa käydä katsomassa nopeasti, sillä on hyvin mahdollista, että sen haluaa nähdä vielä uudestaan."

http://www.ts.fi/kulttuuri/nayttamotaide/596115/Superstaroja+ja+dystopiaa

Viime viikko oli kokonaan jo esitysten aikaa. Maanantaina oli joitain kymmeniä yleisönä, ilmeisesti Åbo Akademin opiskelijoita sekä näyttelijöiden tuttuja. Tiistaina ja keskiviikkona innokkaita ennakkonäytöskatsojia, molempina päivinä melkein koko torppa täynnä lipustaan maksaneita, eli käytännössä näytökset pyörähtivät käyntiin jo alkuviikosta. Torstaina se oikea ja virallinen ensi-ilta, aivan täyteen myyty ja tunnelmaltaan kutkuttava.

Itse olin poikkeuksellisesti ensi-illan yleisönä, en lavalla. Teemme kahdella kattauksella hommia, ja maanantaista keskiviikkoon sain olla lavalla ja ottaa aplodeja, ensi-illan taas olin huilivuorossa. Tavallaan hassua, mutta oli aikamoinen olo nähdä esitys ensi kertaa kokonaisuudessaan, yläparvelta ja hurmoksessa olevan yleisön joukossa. Näinkin pieni kuin oma osuuteni on, ei voinut olla pakahtumatta ylpeydestä. Kun yleisö kutsui näyttelijät aploodeillaan neljättä kertaa kumartamaan, me katsomossa olleet näyttelijät kättelimme toisiamme hymyissä suin.

Tästä siirryimme sitten lavalle, jonne kutsuvieraat jäivät ja jonne tuotiin skumppaa kilistelyä varten. Puheita pitivät niin ohjaaja, apuohjaaja, teatterin johtaja kuin itse suomen luterisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinenkin. Arkkipiispa näki teoksessa teologisen puolen ja taiteellisen arvon. Ja vaikka itse teos antaa katsojan itse päättää uskooko Jeesuksen jumalallisuuteen, oli hän silti äärimmäisen otettu. Oli myös reilukerhon tyylinen temppu ohjaajaltamme kutsua arkkipiispa puhumaan ilman mitään ennakkoilmoitusta tälle itselleen! Kyllähän Mäkinen sen klaarasi vanhana kirkonmiehenä, vaikka englanti ajoittain kuulosti sukunimikaima Tommi Mäkisen rallienglannilta. Hyvän tahtoisesti sanon, miellyttävän oloinen mies oli. Ei mikään kardinaali Richelieu!

Arkkipiispa Mäkinen

Kardinaali Richelieu

Sitten teatterin kahvion ja anniskelualueen Tiljanin tiloihin, jossa oli ruokaa, jälkiruokaa, kahvetta, viintä ym.

Siellä syötiin ja seurusteltiin hyvässä ilmapiirissä. Tony Hering oli DJ:nä ja ruoka, seura ja muutama naukku maistui. Jatkot jatkuivat henkilökunnan tiloissa, verstaan takahuoneessa, saunatilassa, Hansan katolla ja ties vaikka missä. Joskus 6 jälkeen poistuin viimeisten joukossa paikan päältä. Tuli puhuttua ruotsia koko rahan edestä, höpöteltyä työryhmän jäsenten kanssa ja tutustuttua moniin ihmisiin huomattavasti aiempaa syvemmin. Selkeä helpotus, ylpeys ja yhteenkuuluvuuden tunne oli koko porukassa. Ja niin sen ensi-illan aikaan tietysti pitääkin olla.

Waltteri Torikka Pilatuksena

Mahtava olla mukana ja odotan täysin siemauksin, että pääsen keskiviikkona taas teatterille. Näytöksiä itselle kertyy vain reilu parikymmentä, joten kyllästymään ei ehdi. Näin hieno ja helposti lähestyttävä porukkakin pitää siitä huolen. Erityismaininta annettava apulaisohjaaja Markus Virralle. Hän on tehnyt kanssakäymisestä teatterin kanssa kaikin puolin helppoa ja mukavaa. Ammattimies jos minä olen moista tavannut, uskaltaisin sanoa! Tietysti koko muukin porukka täysammattilaisia. Joskus vaan joku pistää asenteellaan ja osaamisellaan silmään. Ja ensi kertaa näen läheltä, mitä kaikkea apulaisohjaajan työ parhaimmillaan pitää sisällään. Tällä kertaa se pitää bonuksena sisällään pari esiintymistä Pontius Pilatuksenakin kun Waltteri huilaa! Siinä sitä monimuotoisuutta kaiken järjestelyn, kommunikaation ja ohjailun päälle!









Täysin puolueeton mahdoton olla näytelmän ja teatterikokemuksen suhteen jos itse siinä mukana, mutta pakko se vaan on sanoa, että upea produktio. Tunnelma oli alusta asti käsin kosketeltava, ja vain lisääntyi kun menimme ennen esitystä viemään tavarat takahuoneeseen ja antamaan onnenpotkuja näyttelijöiden takamuksille. Kaikki tehtiin ilon kautta, täysillä ja sydämellä. Tässä oli rima nyt, ja siihen koko työryhmä sitten pyrkii joka kerta. Tervetuloa katsomaan Jesus Christ Superstaria huhtikuun loppuun asti!